Kauhia miten nopeasti nämä oikeasti kasvavat, tänään oli siis jokainen vähintään tuplannut syntymäpainonsa ja Viivillekkin kuuluu hyvää, hoitaa vauvvoja taas antaumuksella.

Manikyyri oli pennuilla eilen ohjelmassa ja mamma koira seurasi vieressä erittäin kiinnostuneena että mitä hänen pieniään oikein kiusaan kun meinasivat melkoset metelöidä kun piti pitää tassusta kiinni. Ajoituksen tuohon hommaan olisi tietysti voinut paremminkin ajoittaa eli olivat jo nukkuneet hyvän tovin kun aloittelin, niin olisivat ennemmin menneet maitobaariin kuin manikyyriin =)

Roosa oli käynyt tänään Jyväskylän KV:ssa misseilemässä ja EH:n oli saanut, ihan hyvin oli taas mennyt. Onnittelut samoin kun pentuluokassa ekaa kertaa pyörähtänyt (sekä koira että omistaja) Venla tyttönen. Anteeksi etten päässytkään tulemaan tueksi mutta nyt en uskaltanut jättää Viivi koiraa edes J:n huomaan. Arvostelut lisää kunhan ne maailmalta ilmaantuvat 

Arjalta tulikin jo postia =)

Jyväskylä 22.11  Paavo Mattila
Mittasuhteiltaan hyvä nuori narttu. Kaunisilmeinen pää.Loiva otsapenger. Kaunis kaula, hyvin kehittynyt runko. Tässä vaiheessa hieman aavistus takakorkea. Hyvin kulmautuneet raajat. Erittäin hyvä karva. Ajoittain hieman korkea häntä, hyvät liikkeet. Miellyttävä luonne.
 
JUN EH    JUK 2