Tai siis kaksikin, ovat ystävystyneet ja arempi on rohkeampi vanhemman seurassa. Harmaa valkoiset tyttökisat (toinen aikuinen ja toinen ehken puolivuotias) ovat vailla omia ihmisiään. Nämähän ovat noita meille tulleita Pihtiputaan löytöeläimiä eli niiden "säilytysaika" 15vrk on tullut täyteen joten nyt viemme ne eläinlääkäriin steriloitaviksi ja sitten ovat valmiita lähtemään uusiin koteihin. Ovat niin mukavan luonteisia etten viitsi niitä lopetuttaakaan. Eli jos olet ajatellut ottaa itsellesi kissan niin otappa yhteyttä!!

Siinäpä oli nyt jonkinlainen tiedotus ja anteeksi jos joku käy tätä blogia lukemassa ettei uusia juttuja ole ilmiintynyt. (Sain jokunen päivä sitten uuden Harry Potterin luettua.. ;) eli ei ole kiinnostanut paljoa koneella istuksia)

Ihmeitä ei ole tapahtunut, viikonloppuna oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun Kelmi veli oli Toivoa viihdyttämässä perjantaista sunnuntaihin. Pennun kanssa on muutaman kerran tokoilemassa käyty. Riemu on viihdyttänyt itseään ja meitä muita tuo kanniskeluvimmansa kanssa, uusin villitys sillä saralla on jäätyneet lumipaakit =)

Remonttikin tuntuu etenevän, kaikki mikä puretaan on melkein purettu, putkimiehet ovat vesiputket ja lattialämmitysputket vetäneet ja tänään näytti iso betoniauto olevan ulko-oven edessä parkissa joten lattiakin on nyt valettu. Kyllä tämä tästä vielä joku päivä valmistuu..

Kennelkerhon vuosikokous oli sunnuntaina ja sieläpä menikin sitten kaikkineen miltei koko päivä. Hetkellisessä mielenhäiriössä (ja ehken lievässä painostuksessa) tuli luvattua että tämän vuoden ajan hoidan noiden rahalippaan vartijan hommien lisäksi myös sihteerin hommat.. Olin varmaan kuumeessa..

Palaan normaaliin blogin päivitysrytmiin viimeistään sitten kun tuo remontti on valmis ja pääsen omaan porealtaaseen likoamaan... Nyt taidan kohta lähteä ostamaan laattoja seiniin ja lattiaan.. Ja ehken myös jokunen lasitiili tarttuu mukaan.. Jos jaksan niin laitan kuvia Toivosta joku päivä samoin kuin tuon remonttikohteen vaihekuvan voisin julkaista niin koko karu totuus paljastuu.. 30 neliötä tilaa jossa on lattia.. Siihen tilalle pitäisi tulla osa eteistä, kylpyhuone ja kodinhoitohuone sekä kaappitilaan niin paljon kun vain mahdollista..

Voi Hel...tin per...le miten voi muuten olla vaikeaa valita noita laattoja, pesualtaita, hanoja jne...