Ja yhtä ajoissa kuin aina ennenkin eli juuri äsken!

Eilen käväistiin koko poppoolla agiliitämässä ja ihan hauskaa oli itseasiassa, täytyy nyt vain muistaa etten kovin töksäyttele J:lle tuosta koiran kouluttamisesta.. vaan täytyy muistaa vain nätisti neuvoa, ainakin näin ensialkuun :) Riemu sai tehdä puomin alastuloa, kuinka yllättävää.. Ja Alma sai mennä paria hyppyä, puomia, rengasta, putkea ja pujoa, J:n aikomus on että Alma olisi sitten Riemun kanssa yhtäaikaa kisa valmis eli ei sinänsä kiirettä meinaa pitää.

Tänään kun tulin kirkolta niin meidän pihalla näytti olevan puomin kontaktiharjoitukset menossa ja tottahan minunkin sitten piti itsellenikin koira hakea tai itseasiassa ulkoa pyydystää ja mennä mukaan harjoittelemaan.. Mahtoi taas olla naapureilla hauskaa kun isäntä on toisessa päässä telinettä ja hokee koiralle että astu, hyvä, hyvä hyvä.. ja emäntä on toisessa ja hokee toiselle että koske, hyvä, hyvä, hyvä..;) Harjoittelu loppuikin tänään siihen että anoppilasta kuului kiitettävä metakka ja ammujahan sielä oli sitten karkuteillä tai siis oli ollut, osa oli kerennyt kuulema jo seuraavan talon pihaan ennenkuin anoppi oli kerennyt laskea Viivin sisältä ja oli kuulema vienyt pihassa toljottajat ensin takaisin pihattoon ja samantien ampaissut näkymättömiin sinne seuraavan talon pihaan ja anoppi ei kuulema ollut vielä portailta kerennyt mihinkään kun Viivi oli jo tuonut kotio puutuvat 5 hiehoa.. Hyvä koira! Säästyi taas monen monta juoksuaskelta. Silloin kun menin anoppilaan niin oli jo tilanne rauhottunut mutta kyllä oli kantturat luupää tuulella, yrittivät vielä monta kertaa livistää portista kun traktorilla uusia puruja niille vietiin, mutta pikaisesti joutuivat takaisin kun Viivi oli portilla vahdissa ja ihan sika hyvä treeni saatiin SIITÄ käskylle (poispäin ajona)sekä NÄTISTI että NAPPAA VAAN käskyille. On se vaan niiiin eri hommaa tuo lammaspaimennus ja sitten tämä nauta, varsinkin kun nytkin oli kyseessä tuollaisia ei koiraa arvostavia hiehoja, kovvoo hommoo koiralle sanon minä.